perjantai 28. kesäkuuta 2013

Amerikankotka liitää

Viime viikon käännynnäinen oli mittavalla kampanjalla kataloginsa Spotifyhyn tuonut Pink Floyd ja Dark Side of the Moon -albumi nousee nyt kylläkin melko vaatimattomasti uutuutena sijalle 72. Mutta vaikka kyseesä onkin klassikko, niin kyseessä on joka tapauksessa 40 vuotta vanha albumi ja sellaisia ei ihan joka vuosi listalle ilmesty. Lisäksi artistilistalla Pink Floyd nousi sijalle 37.  Tämän viikon käännynäinen on lähes yhtä merkittävä, nimittäin Eagles, mutta kampanjat oavt olleet vaatimattomammat.  Joka tapauksessa katalogi on nyt kuunneltavissa ja nähtäväksi jää saako Hotel California tai joku kokoelmista listamerkintänsä.

Itse listat ovat poikkeuksellisen hiljaiset..  Top10:ssä 9 biisiä pitää edellisviikon sijansa, mutta hyvät nousut listalla saavat aikaan Studio Killers sijalle 9 (16), Adelen 29 (51) ja Petri Nygård 55 (90).   Uutuuksista kovimpaan suoritukseen yltää Avicii-Wake Me Me sijalla 27.  Edellinen, eli I Could Be the One ylsi ykköseksi ja on edelleen mukana listan puolivlissä.   Anna Puu-Nuori Loiri nousee sijalle 61.  Itse asiassa biisi nousee takaisin listalle, sillä se ehti nauttia listahuumasta jo yhden viikon Anna Puun Antaudun albumin julkaisun yhteydessä viime vuoden puolella.

Mikael Gabrielin kanssa on kummallinen tilanne enkä oikeasti ymmärrä mitä levy-yhtiö on ajatellut. Mökille -biisi oli viime viikolla listalla hyvissä asemissa albumiraitana, mutta nyt sitä ei enää voi albumilta edes kuunnella, joten se putosi listalta ulos. Sen sijaan listalle Mökille nousi singlenä sijalle 79 sekä sama biisi kuunneltuna Voice Kesähitti 2013 -kokoelmalta sijalle 59.  Lopputulos on, että Mikael Gabrielin albumi putosi lähes ulos TOP10:stä ja Voice kokoelma ylsi uutuutena sijalle 19. Eikö levy-yhtiö halua, että artistin oma albumi menestyy?

Muut biisilistan uutuudet ovat Bruno Mars-Treasure (96), Naughty Boy-La La La (97) sekä Kuningasidea-Oma pää (100).    Albumien puolella Voice-koksun, Pink Floydin ja re-entryjen lisäksi saadaan mukaan kehuttu Kanye West-Yeezus sijalle 31.  

5 kommenttia:

  1. Oletko huomannut Spotifyn päivittäin julkistettavien olevan hyvin oikukkaita?

    Olen neljän viikon ajan seuraillut valittuja kappaleita ja 5/9 tapauksessa on soittoja kadonnut tilapäiseisti tai pysyvästi, jopa puoli miljoonaa kappaletta ('Märkää').

    Jos korvaukset jaetaan yhtä luotettavalla laskennalle niin...

    @lassial

    VastaaPoista
  2. Olen ikävä kyllä huomannut. Osassa on syynä, että sinkkuja tai erilaisia kokoelmia on poistettu ja osan laitan alkukankeuden piikkiin. Esim. tällä hetkellä mulla ei näy määrät ollenkaan. Ison ero mihin mä olen törmännyt on Nightwishin Nemo, jolla alussa oli 4.9 miljoonaa, viikko sitten alle 200 000.

    Spotifylla on virallinen raportointi aina tärkeämpänä kuin screenillä näkyvät luvut tai TOP100 listojen päivitys. Harmittavaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. Saman kappaleen eri versioilla (remixit ja editit.) oli aiemmin aina sama määrä soittoja. Esim. vielä toukokuussa Sunrise Avenuen Fairytalo Gone Bad eri versiot oli selvästi laskettu yhteen. Ei ole enää. En usko että tämä kuitenkaan selittää asiaa.

    Huomaan myös ettei viikko statsien kokonaissoitto mätsää millään yhteenlaskettuun päiväkohtaiseen soittoon. Vaikka Jossun tapauksessa summa jää 30,000 vajaaksi. Häiritsevää.

    Spotify clientin toiminnassa on ollut aika paljon ongelmia, 0.9.1.53 version jälkeen on toiminut aika luotettavasti ja 26.6. jälkeen minulla ei ole ollut statsien kanssa ongelmia.

    @lassial

    VastaaPoista
  4. Kannattaa myös muistaa, että Spotify TOP50 -listalla ilmoitetut soittomäärät ovat maakohtaisia, artistien popular-osioissa puolestaan ovat kaikkien maiden soitot mukana.

    VastaaPoista
  5. Silloinhan kotitilastoijan lukujen pitäisi heittää toiseen suuntaan. Minä näen siis Spotify-clientissä vähemmän lisäystä viikossa kuin TOP50-sivulla.

    VastaaPoista