maanantai 28. maaliskuuta 2016

Emmat

Ei nuo Emmat tänäkään vuonna pahemmin Spottareita herätellyt, mutta pienen pientä piikkiä lähetyksessä kuultujen biisien listasijoissa näkyi.  Taulukossa näkyy listasijat Emmapäivänä sekä kahtena seuraavana päivänä.


  Emma pv    lauantai    sunnuntai
Elokuva 197 96 114
Madafakin Darra 105 87 106
Koska sä eroot 157 149 146
Pämppään 117 102 139
2080-luvulla 125 104 109
Peto on irti 140 89 119
En kommentoi
121 162
Tarkenee 68 55 64
Keinutaan 83 57 68

Santa Cruz, Yö tai Juha Tapio ei biiseillään listasijaa saanut ja Chisukin sai viikon verran odotella, että Tähdet teki re-entryn sijalle 150.

Emmojen kunniaksi laitoin liveksi muutaman soittolistan, joissa on sarjan voittajat eri vuosilta:
EMMA Voittajat - Parhaat biisit
EMMA Voittajat - Parhaat naiset
EMMA Voittajat - Parhaat miehet
EMMA Voittajat - Parhaat yhtyeet






lauantai 19. maaliskuuta 2016

Elokuutio

Spotify on usein kritiikin kohteena siitä syystä, että siellä menestyy ainoastaan yhteen muottiin muokattu musiikki.  Senkin takia olen niin tyytyväinen, että on olemassa isoa suomimetallia.  Staminan uuden Elokuutio albumin kaikki biisit ovat listalla sijoilla 51-74.   Ei tuo toki vedä vertoja Cheekin tai JVG:n ennätyksille, mutta on joka tapauksessa erittäin komea saavutus.  Albumin biisien ensimmäisen päivän striimausmäärä oli yhteensä 183 369, joka on lähes 100 000 enemmän kuin Elastisen ja Lauri Tähkän yhteisellä ykkösbiisillä. 

Metalliscenelle on tyypillistä, että biisit nousevat nopeasti ja putoavat samaa vauhtia.   Monet fanit testauksen jälkeen käyvätkin ostamassa CD:n ja jatkavat kuuntelua sen kautta. Joka tapauksessa tulevina päivinä tulee Viral listalla olemaan useampikin Stam1na mukana.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sorry

Harvemmin sitä tulee kiinnitettyä huomiota naapurimaan tapahtumiin niinkuin nyt.  20.2. Samir & Viktor - Bada Nakna sai Ruotsin viisukarsinnoissa sen verran vauhtia, että ylsi maansa ykköseksi, striimejä se sai kasaan 272 629 kpl.  Kului viikko ja seuraavan karsintaerän jälkeen Spotifyn kakkoseksi nousi Molly Sandén-Youniverse ja ykköseksi Frans - If I Were Sorry.  Eikä pelkästään ykköseksi vaan poikkeuksellisen ylivoimaiseksi ykköseksi.  Se sai kasaan striimejä 546 787 enkä ainakaan minä löytänyt yhtään biisiä, joka olisi Ruotsissa tuohon määrään aiemmin yltänyt.  Biisi on yltänyt myös Suomessa Spotifyn TOP200 -listalle ja se on viisubiisille ennenkuulumatonta kun se tapahtuu ennen valintaa edes maansa edustajaksi.  Global Viral-listalla se oli eilen kakkoksena, mitä täällä oikein tapahtuu?  Sorry Sandhja, nyt taitaa vastus olla liian kovaa. 
Mikäli tuo 546 787 on Ruotsin ennätys, niin helmikuussa Sannin Suomessa saavuttama 304106 kuullostaa entistä komeammalle saavutukselle.  Tänään Suomen ykköseksi noussut Cheek & Nikke Ankara & Elastinen & JVG & Kube & Pete Parkkonen yhteistyö sai kasaan "vain" 83763 striimiä, huomenna toki enemmän.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Viisuista vielä

Eilen lauantaina oli UMK:N finaalipäivä.  "Jännitysnäytelmän" odottelu nosti kahden biisin striimit TOP200 listalle;
Sandhja - Sing it Away nousi takaisin listalle sijalle 131
Eini - Draamaa toi esittäjänsä listadebyyttiin sijalle 200
Noiden kahden lisäksi ainoastaan Cristal Snow on käväissyt listalla, mutta jo semifinaaleissa pudonnut Pää-Äijät on toistaiseksi parhaiten pärjännyt UMK-biisi tänä vuonna piikatessaan sijalla 52.   Toki sunnuntain striimit voivat vielä jonkun biisin tuoda mukaan, mutta sen jälkeen ne kyllä unohtuvat.  Sandhja tulee seuraavina päivinä joka tapauksessa olemaan se listan kovin nousija.

Viikon isoista albumijulkaisuista Atomirotta sai perjantain listalle 6 biisiä,  huomattavasti isomman hitin omaava Vilma Alina ainoastaan 2.  Tämä on jälleen hyvä esimerkki siitä miten toisissa genreissä kiinnostaa albumi, toisissa pelkkä hitti.

Viikon isoimmat uutuusbiisit ovat puolestaan niin isoja kuin kuviteltiinkin, vai ovatko?
Antti Tuisku nousi kakkoseksi, mutta Kasmirin Amen on toistaiseksi hyytynyt sijalle 7.  Vai onko liian julmaa verrata menestystä Vadelmaveneen tai Vauvoja -biisin ykkössijoihin.  TOP10:ssä Antin, Kasmirin ja Lucaksen biisit sopivat paremmin sunnuntain tunnelmaan kuin lauantain bileisiin, joten en ihmettelisi vaikka Sanni joutuisi jo nyt luovuttamaan listan kärkisijansa.

lauantai 20. helmikuuta 2016

AA

Viime keväänä kohistiin kunnolla kun Anna Abreu oli viimein suostunut Vain Elämään innoittamana aloittamaan suomenkielisen vaiheen urallaan.  Kesäkuussa Bandana aloitti sijalta 13 ja nousi sijalle 4.   Syyskuinen Ayo aloitti puolestaan sijalta 27 ja nousi siitä vain pari pykälää.  Kolmas single julkaistiin tällä viikolla. Grindaa ja flowaa debytoi sijalla 20 ja on siitä noussut sijalle 19.  Enbuske Veitola Salminen talk showssa irvailtiinkin suomenkielisestä urasta, joka aloitetaan biiseillä Bandana, Ayo ja Grindaa.  Ja se liveveto showssa oli...  No TV-aika on artistille aina hyvä asia.  Joka tapauksessa uuden uran alku on ok, mutta ei varmastikaan niin hyvä kuin taustavoimat ovat odottaneet.

Stam1nan uutukainen Kuudet Raamit julkaistiin eilen perjantaina ja se nousi listalla heti sijalle 50.  Metallibändejä joka tuohon pystyy ei toista löydy, mutta onneksi on Stam1na, joka monipuolistaa listabiisien soundimaailmaa.  Toissavuotiselta albumilta Panzerfaust ja Dynamo käväisivät molemmat sijalla 99.  Vuonna 2012 Valtiaan uudet vaatteet oli parhaimmillaan myös sijalla 50 ja silloinhan listat julkaistiin vain viikottain.

torstai 11. helmikuuta 2016

Sanni


Sanni - Että mitähän vittua tulee varmasti olemaan puhutuin biisi kuluvan talven aikana.  Kun saadaan puolet kansasta ärsyyntymään, niin toinen puoli rakastaa sitäkin enemmän ja niinhän siinä kävi.  Moni radio miettii voiko tuota soittaa, mutta ainakin sitä voi kuunnella.  Spotifyn ensimmäiseen listapäivään ehti vain muutama tunti ja sijoitus oli 56. Keskiviikon listasijoitus olikin sitten odotettu ykkönen, mutta striimausmäärät ylittivät ainakin mun odotukset. Ennätykselliset 294 429 Suomessa, muutama sata siihen päälle muualta sai totalmääräksi 294 950 ja ne riittivät Suomen ykkössijan lisäksi myös koko maailman TOP200:ssa sijalle 159.   Viime elokuussa Cheekin Sä huudat oli kyseisellä listalla sijalla 183, mutta Sanni teki siis tässäkin uuden Suomen ennätyksen.
Spotifyn "edesmenneellä" albumilistalla sekä Cheek, että Haloo Helsinki! ylsivät kevyesti TOP100:aan, mutta Sanni olisi tarvinnut biisilistalla siihen vielä 40% isommat striimimäärät.  Ei taida vähään aikaan suomenkieliseltä biisiltä onnistua.


Uusi hitti veti vanavedessään katalogia ja Suomen TOP200 sisälsi 20 Sannin biisiä. Tammikuinen David Bowie lukema (25½) jäi sentään rikkomatta.  Joka tapauksessa ne saivat yhteensä 13.4% koko TOP200 striimeistä ja se on uskomattoman komea suoritus uuden sinkun avulla.  Viime lokakuussa Cheekillä oli parhaimmillaan 32.8% totalista, mutta silloin oli kyseessä uusi albumijulkaisu. Siinäpä Sannille seuraava tavoite.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Euroviisut

UMK-kisa alkoi ja on aika muistella menneitä eli miten Suomen viisuedustajat ovat pärjänneet Spotify-ympyröissä. Tänä vuonna valitaan 50. Suomen edustaja ja aiemmista edustajista kahta en Spotifysta löytänyt; Pave Maijanen ja Nina Åström loistivat poissaolollaan.  Mikäli biisistä on normiversion lisäksi löytynyt edit, niin striimit on laskettu yhteen, mutta remixejä en kuitenkaan huolinut. Tässä siis Suomen viisujen striimaustilanne 6.2.2016.


1.   Lordi - Hard Rock Hallelujah (2006) 9 511 131
2.   Krista Siegfrids - Marry Me (2013) 2 999 718
3.   Softengine - Something Better (2014) 2 980 065
4.   Waldo's People - Lose Control (2009) 2 196 211
5.   Paradise Oskar - Da Da Dam (2011) 1 381 582
Ainoastaan viisi viisubiisiä on ylittänyt miljoonan striimin rajan ja ylivoimainen ykkönen on ainoa voittajamme; Lordi.   Krista ja Softengine ovat erittäin lähellä toisiaan ja voivat ensi kuussa olla miten päin hyvänsä.

6.   Virve Rosti - Sata salamaa (1987) 818 308
7.   Kirka - Hengaillaan (1984) 683 028
8.   Pernilla Karlsson - När jag blundar (2012) 602 537
9.   Hanna Pakarinen - Leave Me Alone (2007) 558 358
10.   Pertti Kurikan Nimipäivät - Aina mun pitää (2015) 481 262
Vicky Rostin ja Kirkan biisit ovat Klassikoita isolla K:lla ja kumpikin pärjäsi paremmin kuin yksikään 90-luvun biisi.  Pertti Kurikan Nimipäivistä ei isoa striimaushittiä tullut ja yksi syy on se, että viisukokoelmaa ei striimauspalveluihin edes julkaistu edellisvuosien tapaan.  Toisaalta Suomen karsintojen kakkoseksi jäänyttä Satin Circus-Crossroads on kuunneltu kolme kertaa PKN:ää enemmän.

11.   Teräsbetoni - Missä miehet ratsastaa (2008) 350 001
12.   Katri Helena - Katson sineen taivaan (1979) 232 397
13.   Kuunkuiskaajat - Työlki ellää (2010) 210 407
14.   Laila Kinnunen - Valoa ikkunassa (1961) 122 520
15.   Laura Voutilainen - Addicted to You (2002) 108 858
16.   Fredi & Ystävät - Pump pump (1976)  99 239
17.   Monica Aspelund - Lapponia (1977)  95 195
18.   Katri Helena - Tule luo (1993)  85 197
19.   Lasse Mårtenson - Laiskotellen (1964)  82 522
20.   Sonja Lumme - Eläköön elämä (1985)  78 707
Katri Helena saa kunnian olla isoin 70-lukulainen ja Laila Kinnunen on puolestaan yllättävän ylivoimainen 60-luvun biiseistä. 

21.   Jari Sillanpää - Takes 2 To Tango (2004) 62 510
22.   Riki Sorsa - Reggae OK (1981) 60 993
23.   Kaija Kärkinen - Hullu yö (1991) 57 658
24.   Marion Rung - Tipi-tii (1962) 41 735
25.   CatCat - Bye Bye Baby (1994) 35 841
26.   Ami Aspelund - Fantasiaa (1983) 34 162
27.   Ann-Christine - Playboy (1966) 32 421
28.   Vesa-Matti Loiri - Huilumies (1980) 32 142
29.   Geir Rönning - Why? (2005) 30 483
30.   Anneli Saaristo - La dolce vita (1989) 25 379
Geir Rönning on huomattavasti alempana kuin muut 2000-lukujen edustajat, edes norjalaisten kuuntelut eivät auta tarpeeksi. Myös Sillanpään isoimmat hitit löytyvät muualta kuin viisujen parista.

31.   Kojo - Nuku pommiin (1982) 24 105
32.   Jarkko ja Laura - Kuin silloin ennen (1969) 23 815
33.   Viktor Klimenko - Aurinko laskee länteen (1965) 21 441
34.   Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan (1972) 20 859
35.   Kristiina Hautala - Kun kello käy (1968) 19 888
36.   Marion Rung - Tom tom tom (1973) 18 970
37.   Markku Aro - Tie uuteen päivään (1971) 18 526
38.   Fredi - Varjoon – suojaan (1967) 16 911
39.   Kari Kuivalainen - Päivä kahden ihmisen (1986) 15 225
40.   Pihasoittajat - Viulu-ukko (1975) 14 035
Marionin Tipi-Tii on saanut yli 2 kertaa enemmän striimejä kuin 11 vuotta tuoreempi Tom tom tom.  Kojon esittämä, Juice Leskisen sanoittama Nuku Pommiin jäi aikoinaan pisteittä, mutta on harvoja suomipop-biisejä, josta löytyy spotifyn arkistoista kohtuullisen kammottava "kansainvälinen karaokecoveri".

41.   Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus (1978) 11 104
42.   Laila Halme - Muistojeni laulu (1963) 10 011
43.   Boulevard - Nauravat silmät muistetaan (1988)  9 518
44.   Carita Holmström - Älä mene pois (1974)  6 755
45.   Edea - Aava (1998)  6 247
46.   Beat - Fri? (1990)  5 880
47.   Jasmine - Niin kaunis on taivas (1996)  5 322
Jasmine sai kyseenalaisen kunnian pitää perää.  Carita holmström olisi pärjännyt sitäkin heikommin, mutta laskin sen striimeihin mukaan englanninkielisen version, joka monille on suomenkielistä tutumpi.   Mutta missään nimessä viisuja ei kannata ottaa liian vakavasti, se ei ole niiden tarkoitus.