lauantai 2. maaliskuuta 2013

Uutta tietä

Suomessa alkaa listoilla olla aikamoinen uskottavuusonelma.  Viikon latauslistalla ykkössija jaettiin J.Karjalaisen ja Haloo Helsingin kesken. Tapoja olisi monia saada sijoille eroja, mutta niitä ei käytetä.  Singlelistan otannasta puolestaan puuttuu isoin biisien myyjä, koska iTunes ei halua leikkiä Spotifyn kanssa.  Ja Spotifyn listakin julkaistiin vasta monta päivää myöhässä....

Mukaan saimme joka tapauksessa 6 uutuutta ja yksi Cheek-biisi palasi takaisin listalle.  Viikon korkeimmalle noussut uutuus oli Isac Elliot-New Way Home sijalla 35.  Kuullostaa, että Suomi on saanut vihdoin vakavasti otettavan teinitähden.  Biisi on syystäkin saanut positiivista palautetta muualtakin kuin teinityttöjen suunnasta, eikä pelkälle teiniyleisölle edes kannattaisi englanniksi yrittääkään.  Mielenkiintoista nähdä mihin asti rahkeet riittävät.

Ainoastaan pykälää alempaa aloittaa Baauer-Harlem Shake.  Joskus ilmiö kasvaa biisiä suuremmaksi eikä tässä tapauksessakaan kukaan pystyne selittämään miksi.  YouTubessa on tuhansittain puoliminuuttisia toinen toistaan sekopäisempiä pätkiä, joissa taustalla soi Harlem Shake ja niinpä biisi nousi USAssa uudistetun HOT100 listan kärkeen.  Enää ei puutu kuin joku Samppa Linna nostamaan biisin suosiota täälläkin isolle yleisölle.

Sijoilta 63 ja 68 löytyy nimet, joita odottelin vähän korkeammalle sillä kyseessä ovat Elastinen-Iisii ja Petri Nygård-3 Asiaa.   Ela varmastikin ehtii biisin esittää vielä Voice of Finlandissa ja striimimäärät kasvaa kohti kesää.  Nygård on puolestaan saanut hyvää julkisuutta Timo "Iron Sky" Vuorensolan ohjaaman videon avulla.

Sijalla 75 kuullaan puhdasta tanssitavaraa.  Hollantilaisten pari vuotta vanha danceraita "Rattle" on nyt Bingo Players-Get Up (Rattle).  Se on saanut mukaan vierailijoiksi Far East Movementin ja biisi on uudestisyntynyt, mutta suurimmalle osalle se onkin uusi.

Ainakin mun korviin sympaattiselle kuulostava PistePiste-Viljaa saa ekalla viikolla sijan 90. Miehen edellinenhän oli Elän sut uudestaan ja se viihtyi Spotifyn listalla kunnioitettavat 23 viikkoa.

Albumien puolella uutuuksina listalle nousee kohtuullisen rutinoidut nimet; CMX (46), Nick Cave (66) ja Irina (86) sekä niiden lisäksi yksi korkeintaan keskitasoinen dancekokoelma; Jeffrees volume 3.  Sen listalle nousuun löytyy tekosyy helposti eli Harlem Shake. Pelastaako tältä enää mikään ?

Viikon suurin voittaja on joka tapauksessa Haloo Helsinki!  Maailma on tehty meitä varten -albumi nousee ykköseksi päättäen 13 viikkoa kestäneen Vain Elämää levyn ykkösputken.   Haloo Helsingin edellinen studioalbumi oli III ja se ylti parhaimmillaan "ainoastaan" sijalle 2, mutta vietti peräti 24 viikkoa TOP10:ssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti