torstai 25. elokuuta 2011

Sadetta saatiin

Ei taida olla vielä syytä ruveta lottoamaan vaikka ennakoinkin Pitbullin nousevan tällä viikolla Spotifyn TOP100 listan kärkeen.  Viime vuoden puolella "Hey Baby" pysyi pari viikkoa ykkösenä ja nyt on radioiden musiikkipäälliköiden lomien loputtua "Rain Over Me" osunut munkin korviin jo jonkin kerran radiossa, joten eiköhän se kärjessä pysy vielä ainakin jonkin aikaa sekä biiseissä, että albumien puolella.

Listalla oli viisi uutuutta ja yksi re-entry (Wiz Khalifa-Black And Yellow).  Uutuuksista ylsi korkeimmalle  Benny Benassin "Cinema".  Italialais-DJ:n isoin hitti Suomessa on toistaiseksi ollut Chris Brownin kanssa syntynyt "Beautiful People". Cineman nousua kuvaa myös se, että remix-sinkku nousi myös Spotifyn albumilistalle.   Janelle Monáen  nousu listalle on ennen kaikkeai kehutun Flow-keikan ansiota.  Cold War jäi vielä listan alasijoille , mutta albumi on jo sijalla 10.  Tällaisten artistien menestymistä seuraa mielellään.

Veronica Maggio on pärjännyt mukavasti Satan i gatan albumillaan ja tällä kertaa on vuorossa siltä lohkaistu "Välkommen in".  Edellinen oli "Jag kommer" ja se pysyi TOP100:ssa jopa 18 viikkoa ja oli parhaimmillaan sijalla 39.  Viikon kaksi muuta uutuutta ei ole kylläkään mitään uutuuksia.  LMFAO "Champagne Showers"  ja Rihannan "Man Down" nousivat listalle sinkkuverioina, mutta biiseistä oli siellä ennestään jo albumiversiot.  Rihanna on kyllä mielenkiintoinen tapaus listalla.  Hänhän oli viikko sitten Helsingin keikallaan odotuttanut yleisöä monien mielestä liiankin kauan ja yksi reaktio näkyy Spotifyssä; Rihannan biiseistä "California King Bed" putosi 17 ja S&M 18 pykälää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti