sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Bruce - More than enough

Jokunen aika sitten aloitin Peter Ames Carlinin mainion Bruce -kirjan lukemisen. Urakka oli järjettömän hidasta kun vähän väliä piti kaivaa se ja se biisi esiin, johon kirjassa viitattiin ja tarkistaa omat muistikuvat välillä vuosienkin takaa.

Niinpä päätin auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia tai henkilöitä, jotka haluavat tutustua muuten vain enemmän Pomon tuotantoon.  Monilla fanitus alkoi Born to Run -albumista, jonka mahtiopontisuus iski ennenkokemattomalla tavalla. Joillain alkoi varmasti aiemmin, mutta vielä useammilla myöhemmin, toisilla ei koskaan.  Spotify auttaa meitä kaikkia nostalgoimaan ja löytämään uutta.

Soittolistalla on kronologisessa järjestyksessä Brucen koko tuotanto alkaen ensimmäisistä John Hammondille esitetyistä demoista loppuen vuonna 2013 jukaistuun protestilaulumaiseen tulkintaan Promised Land -biisistä.  Liveversiot ja myöhemmin julkaistut, mutta aikoinaan julkaisua vaille jääneet biisit on sijoitettu niille kuuluviin ajankohtiin.  Muille annetut sävellykset (Patti Smith, Southside Johnny...), Brucen tuottamat albumit (Patti Scialfa, Joe Grushecky...), muut vierailut (Roy Orbison, Lou Reed...), mielenkiintoiset coverit (David Bowie, Santana, Status Quo, Johnny Cash, Rage Against the Machine, The National...) tai Brucesta tavalla tai toisella kertovat biisit (Rick Springfield, Eric Church) ovat myös sijoitetut aikajanalla vastaaviin kohtiin.  Aivan kaikkea mitä olisin halunnut ei Spotifysta löytynyt ja ainakin Greg Kihn Bandit, puuttuvat Southside Johnnyt & Little Stevenit,  Born in the USA -albumilta lohkaistujen sinkkujen maxiversiot lisään listalle kunhan digijulkaisuun asti yltävät.  Suomalaisia versioita en löytänyt kuin Mustajärven Patelta ja Pepe Willbergiltä, mutta muistelen ainakin Heinäsirkan tehneen tulkintansa Because the Nightista. Kerro mikäli tiedät muita.

Tervemenoa musikaaliselle matkalle New Jerseyn kellareista suurille stadioneille ympäri maailmaa.  Soittolista löytyy täältä ja tällä hetkellä mukana on 635 raitaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti