perjantai 24. toukokuuta 2013

Daft Punk

Nyt ollaan sitten tilanteessa, että meillä on kaksi Spotifylistaa;  tämänkin blogin oikeassa yläkulmassa näkyvä TOP50 ja sitten perinteinen, itse Spottarissa näkyvä TOP100.  Ne eroavat pikkuriikkisen toisistaan ja omien analyysien perusteella syy olisi se, että tuohon TOP50 widgettiin olisi onnistuttu yhdistämään streamit eri versioista kuunnelluista kun taas TOP100:ssa olisi esim. albumilta ja sinkulta kuunnellut erikseen.   Omiin tilastoihini alan käyttää mun mielestä oikeudenmukaisempaa TOP50 listaa, jonka jatkan pidemmäksi itse spottarissa näkyvän listan avulla.  Oletan, että Spotify kehittää palveluaan nimenomaan tuohon suuntaan, sillä onhan hittti hitti, kuuntelee sitä sitten mistä tahansa.

Tällä viikolla tuosta uudesta yhdistämisestä hyötyvät mm. Macklemore & Ryan Lewis sekä Elastinen, mutta viikon kovimmat suoritukset esittävät Mikael Gabriel ja varsinkin Daft Punk.  Mikael nostaa albuminsa toisella viikolla sijalle 5 (17) ja saa biisien puolelle komeasti 7 biisiä.   Daft Punk saa puolestaan huikeita kehuja saaneen Random Access Memories -albuminsa pelkillä viikonlopun striimeillä jo sijalle 8.  Artistilistauksessa Daft Punk nousi ykköseksi, biisien puolella on mukana neljä Daft Punk biisiä ja ensi viikolla voi odottaa vieläkin suurempaa invaasiota. 

Biisien puolella muita listatulokkaita on Studio Killers - Jenny (nr.71).  Kokoonpanon eka hitti Ode to the Bouncer oli syksyllä 2011 listalla 18 viikkoa ja ylsi sijalle 18.  Sijalta 86 aloittaa puolestaan Aste-Spaceman.  Normipäivä, Sekopää, MRJS! ja Pumppaa saavat ansaitsemansa jatkon.

Lisäksi saamme mukaan pari euroviisua; Emmelie de Forest-Only Teardrops (Tanskan voittaja) sekä Margaret Berger-I Feed You My Love (Norjan edustaja, jolle Suomi antoi maksimipinnat).   

Vallan mielenkiintoinen uusi lista on yläkulman widgetissä näkyvä Social50 eli eniten sosiaalisessa mediassa jaetut spotify-linkit.  Se, että lähtee tuttavilleen jakamaan linkkejä tarkoittaa, että biisit ovat koskettaneet enemmän kuin pelkän kertakuuntelun verran.  Näissä viikon voittajia Mikael Gabriel, Aku Hirviniemi, lätkäbiisit ja ennen kaikkea euroviisut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti