keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Juna kulkee

Vaisuhkon uutuusviikon helmi oli Trainin nousu ykköseksi Drive By -hitillään.  Mielestäni on hienoa, että pitkään puurtanut pumppu saa viimein arvostusta myös Suomessa.  TOP 20:een nousi 2 uutta biisiä; Kelly Clarkson-Stronger sijalle 19 (22) sekä Nicky Minaj - Starship sijalle 20 (39).

Jukka Poika on edelleen listan kuningas kuudellatoista biisillään ja iso osa biiseistä on kaiken lisäksi matkalla ylöspäin.

Uutuuksia listalla on 4. Iranilais-ruotsalainen lauluntekijä Laleh sai Some Die Young -bisiinsä uutuuksista korkeimmalle. Sen sija on 86.  YleX taisi olla ensimmäinen kanava, joka biisiä lähti meillä tukemaan.  Sijalle 94 nousee albumiversio Gotyen Somebody That I Used to Know hitistä.  Sen sinkkuversio nousi tällä viikolla TOP 10:een.
Sijalla 98 on Kyoto Skrillexin Bangarang EP:ltä ja listan viimeiselle sijalle nousi Carly Rae Japsen-Call Me Maybe.  Carly on kanadalainen idolsista lähtöisin oleva mimmi, joka levyttää kotimaassaan Justin Bieberin managerin levymerkille. Kansainväliseen menestykseen on tarvittu tietty vähän isompien Interscopen ja Universalin apua.  Albumipuolella kaksi isoa uutuutta tarjosi Madonna (nr.27) ja Apulanta (nr.23).  Noiden levyjen hitteihin palaamme varmasti myöhemmin.  

Viikon suuri kysymys on se onko ensi viikko se odotettu ensimmäinen viikko, jolloin Spotify on mukana Suomen virallisen sinkkulistan laskennassa ja kansan ääni pääsisi kuuluuviin paremmin kuin vuosiin tai vuosikymmeniin ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti