tiistai 28. helmikuuta 2012

Kevät selätti Robinin

Viime viikon kaksi odotetuinta uutuusalbumia olivat varmastikin Pariisin Kevät - Kaikki on satua ja Robin - Koodi.  Niin siinä monien yllätykseksi kävi, että Pariisin Kevät pesi Robinin aika puhtaasti Spotifyn puolella.  Pariisin Kevään albumin kaikki biisit ylsivät tracks-listalla sijojen 21-80 välillä, Robinilla on puolestaan TOP100:ssa "vain" 4 biisiä.  Albumilistan puolella ne näyttäytyvät sijoilla 2 ja 6.   Lukuisten albumiraitojen mukaantulo aiheutti tietysti myös ison kasan listalta poistumisia.  Sanoimme hyvästit mm. Eminemin Love the Way You Lie -hitille.  Sen myötä Adelen Rolling in the Deep kruunattiin listan "ikäprinsessaksi".  Biisillä on takanaan Spotify-viikkoja jo 55 ja sijoitus on edelleen nr. 10.

Muita uutuuksia listalla ovat Train - Drive By.  Edelliseltä levyltä Hey, Soul Sister oli jo iso hitti, mutta tästä näyttäisi tulevan vielä suurempi. Spotifyn eka sijoitus on 75, mutta Suomen radiolistalla se nousi jo sijalle 7.

Sijalla 88 debytoi Chris Brown - Turn Up The Music.  Viime vuonna Yeah x 3 vietti Spottarilistalla 23 viikkoa ja Benny Benassin kanssa tehty Beautiful People lisäksi 6 viikkoa.  Fyysisellä puolella menestystä tuskin tulee nytkään, mutta Spottaajat ovat tyytyväisiä.

Coldplay - Princess of China yltää sekin listalle (sija 89).  Biisi on peräisin vähän jälkijunassa Spottariin tulleelta Mylo Xyloto -albumilta ja hitteyttä avittaa varmasti vokaaleissa vieraileva Rihanna.  Olen kuullut jonkun koomikon väittävän, että albumin menestys olisi ollut sen ansiota, ettei levy ollut alussa Spottarissa kuunneltavissa.  Coldplayn kaksi edellistä levyä joka tapauksessa ylsivät Suomessa ykkösiksi, mutta Mylo ei. Lisäksi Mylo Xyloto on parhaiten menestynyt Ranskassa (triplaplatinaa).  Kyseisessä maassa Spotify ei ole ainakaan vielä kovin vahva, mutta sitävastoin streamauspalveluista Deezer on ja sitä kautta albumi on ollut kuuneltavissa koko ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti