keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Yöhön

Yksi viime aikojen kiinnostavimpia uutuusjulkaisuja on ollut JVG:n uusi sinkku Voitolla yöhön.  Kiinnostavaksi sen tekee fakta, että kaksikko on siirtynyt pieneltä MOSPilta isolle Warnerille.  Ekalta  levyltä Epoo ei vielä yltänyt TOP10:een, mutta Häissä debytoi jo ykkösenä.   Tokalta levyltä Karjala Takaisin ylsi sijalle 6 ja Kran Turismo porhalsi kärkeen toisella viikollaan.   Voitolla yöhön on nyt ollut listalla 5 päivää ja sijoitus on 2.  Voi hyvinkin olla, että ennen ensi viikon alkua se nähdään kärkipaikalla, mutta koko viikon listan kärkeen siitä ei ainakaan vielä ole.  Onko jälleen se toinen sinkku albumin isoin ?  Toistaiseksi iso yhtiö ei ole tuonut JVG:n menetykseen mielestäni minkäänlaista lisäarvoa, mutta toisaalta ei ole ollut menestyksen esteenäkään.

Päivälistoissa huomaa mainiosti erilaisten tapahtumien vaikutuksen.  Soundsin keikka näkyi heti ja viime sunnuntaina, joka oli ensimmäinen adventti oli listalla mukana peräti 24 joulualbumia.  Vuosi sitten oli pelkät viikkolistat ja vastaavalla viikolla oli mukana "vain" 15 joulualbumia.   Sinänsä mielenkiintoista, että tapahtumien ja kalenterin vaikutukset näkyvät paljon selvemmin albumipuolella kuin biiseissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti