tiistai 5. helmikuuta 2013

Muuttuuko maailma sittenkään?

Spotifyn piti olla hittivetoinen, mutta toisin näyttää käyvän ainakin Suomessa. Biisilistan uutuudet ovat tällä viikolla Teflon Brothersin 3 albumiraitaa ja piiiiitkältä musatauolta palaava Justin Timberlake.  Suomi on ollut aina "albumimaa" ja pikkuhiljaa alkaa usko palata siihen, että Spotify pelastaa albumikulttuurin, joka oli downloadkauppojen myötä jo jäämässä sivuun.  Tälläkin viikollakin paljon enemmän tapahtuu Spotifyssa albumilistan puolella. Spotify ei ehkä muutakkaan musiikin kulutustottumuksia niin paljoa kuin on väitetty.

Viikon korkeimmalle kohoava uutuus on skottibändi Biffy Clyron kuudes albumi Opposites.  Se saa ekalla viikolla sijakseen 17, vaikka biisejä ei ainakaan vielä näy hittien puolella.    Justin Bieberin akustinen levy ei jää siitä kuin pari pykälää, mutta senkään levyn akkariversiot eivät vielä hittilistoilla juhli. 

Viikon kolmas albumiuutuus on Jannika B-Kaikki rohkeus ja se yltää sijalle 25.  Tuolta levyltä on löytynyt oikea hittikin, sillä "Seuraavaan elämään" nousee biisien puolella sijalle 29 ja radiolistalla se on jo sijalla 15. Hienoa saada Suomen poppitaivaalle uusi tähti "perinteisellä tavalla".

Viikon neljäs uutuus on sellainen, jonka olisi pitänyt nousta ensin biisipuolella, mutta Suomessa käy toisin.  Passenger-All the Little Things nousee albumilistalle, mutta monissa muissa maissa levyltä lohkaistu Let Her Go on saanut menestystä lähinnä biisipuolella.  Ruotsissa, Hollanissa ja Belgiassa yhden miehen yhtyeeksi kutistunut "brittibändi" on noussut biisillään jo ykköseksi asti, mutta meillä ei ainakaan vielä biisi ole edes radioaalloillakaan juhlinut.   Kevään aikana tuokin korjaantunee.

2 kommenttia:

  1. Tuo Jannika B:n "Seuraavaan elämään" on jo itse asiassa laskussa radiolistalla koska se oli jouluviikolla (v52) peräti sijalla kolme, samoin se oli latauslistalla jo viikolla 50 sijalla 13. Tuon levyn julkaisun myötä se on kuitenkin hieman nousujohteisessa suunnassa taas.

    VastaaPoista
  2. Olet aivan oikeassa radiolistan kanssa. Spotifyn biisilistalla biisi on kuitenkin nyt korkeammalla kuin joulukuussa ja eiköhän se nouse edelleen ellei kahden version ongelma splittaa streamejä eri versioille.

    Niin, ja olihan Jannikan Onnenpäivä vuosi sitten YleX:n himotuimmat listan kakkosena. Hulluksi onnesta -sinkku puolestaan ei kovin suurta nostetta saanut aikaan.

    Latauslistan sijaa 13 en itse arvosta kovinkaan korkealle. Noille sijoille pääsee alle 200:n euron satsauksilla ja tuostakin summmasta suurin osa palautuisi rojalteina takaisin levy-yhtiöön. Onneksi suomalainen äänitebusiness on sen verran terveellä pohjalla, että tuollaista ei pahemmin harrasteta. Download kauppa Suomessa on aivan liian pientä siihen, että mielekäs viikottainen TOP30 olisi mahdollinen. Toivottavasti iTunes lopettaisi kiukuttelunsa pian ja palaisi mukaan Viralliselle Singlelistalle. Nykyinen tilanne ei palvele ketään.

    VastaaPoista