sunnuntai 2. syyskuuta 2012

2000-luku vol. 3

2000-luvun listahittejä esittelevä soittolistasarja pääsee kolmanteen osaan.  Mukana on vuosina 2007-2009 Suomen single-, albumi- ja radiolistojen TOP20:een yltäneet biisit sekä lisäksi dancechartin TOP10 raidat.  Eniten dancepuolen raitoja tuli mukaan kuitenkin singlelistalta, sillä varsinkin kauden alkupuoli toi yhdeksi viikoksi listalle mukaaan  biisejä, joita monikaan ei enää edes muista.  Kauden 2007-2009 loppupuolella singlelistan vaihtuvuus "normalisoitui" digitaalisten myyntien kasvun myötä ja "koko kansan hitit" pääsivät paremmin mukaan.

Ajanjaksolta eniten saivat biisejä mukaan seuraavat artistit:
PMMP 9 kpl
Madonna 8 kpl
Rihanna, Anna Abreu, Nightwish, Britney Spears, Uniklubi ja Katri Ylander, kukin 6 kpl

Tutustu yhteiseen historiaamme täältä.  Mukana on n. 1200 aikakirjoihin jäänyttä biisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti