keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kettujengi auuu

Norjalaiskoomikoiden The Fox on Suomessakin viikon isoin uutuus ja se kipuaa heti kerralla TOP10:n tuntumaan.  Alunperin TV-sarjan puffiksi tarkoitettu biisi on syyskuun isoja YouTube menestyksiä ja pesee ärsyttävyydessään vuosikymmenten kesähitit mennen tullen.


Viikon toiseksi isoin uutuus on Härski-Mileyksi Iltasanomissa ristitty Miley Cyrus-Wrecking Ball.  Hannah Montana sarjan Disney-unelmasta on kasvanut rajoja koetteleva poptähti.  Hän sai Wrecking Ballilla myös uransa ensimmäisen jenkkiykkösen ja biisi on jo nyt Spotifyn kaikkien maiden yhteislistalla sijalla 2.


s0n3r4 Ch33k – Kuk4 mUu mUk4 ja s0n3r4 Ch33k – 0t4 mUt k11nn1 ovat hassun näköiset uutuudet, mutta kyseessä on ainoastaan Soneran ennakkokuuntelukampanja parille uudelle Cheekin biisille.  Keväällä oli vastaavan näköiset nimet listalla artistin ollessa s0n3r4 1s4c ja kyseessä oli tuolloin Isac Elliot.


Albumipuolella odottelin kovaa taistelua kahden uutuuden välillä ja niin kotimainen voitti naapurimaan edustajan niukahkolla erolla kun Pariisin Kevät aloittaa sijalta 7 ja Avicii sijalta 11.  Loistava alku molemmille.

Käsi pystyyn se henkilö, joka olisi vuosi sitten uskonut, että Suomessa nousee ykköseksi biisi, jossa yksi koukuista perustuu sanoihin "Still alive nigga" tai jossa tekstiä on tyyliin "Pistä musta nyrkki ilmaan jos sä oot veli".  Respect, Musta Barbaari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti